day 1 in paris

Ciao bellas! Mulla meni viikonloppu ja viimeinen pätkä hiihtolomasta niin nopeasti ohi, että oli shokki eilisiltana tajuta koulun jo jälleen alkavan. Mulla meni vikat lomapäivät kaverin synttäreitä juhliessa (voisi ne omatkin sieltä jo tulla...) ja nukkuessa, joten jäi bloggaaminen vähän vähemmälle. Kuitenkin, tänään jaksoin vihdoin läksyjä vältellessä vähän vilkuilla Pariisinkuvia ja pääsen myös niitä tänne latailemaan! Ajattelin toteuttaa postaukset tällä lailla päivä kerrallaan, sillä muuten näistä tulee aivan liian pitkiä. Taitaa tästä silti tulla aikamoinen kuvaoksennus, mutta kai se on ihan jees välillä.

Lähdin siis hiihtolomamaanantaina kotoa aamuviiden bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, josta multa lähti lento puoli kymmenen aikoihin kohti Pariisia. Mä en ole koskaan ennen lentänyt yksin, joten pikkasen jännitti, miten selviän yksin kentällä ja osaan hoitaa kaikki jutut oikeilla tiskeillä. Onnistuin kuitenkin jotenkin selviämään hommasta kunnialla ja vielä reilusti etuajassa.

Vaikka lensin siis yksin, oli mulla silti matkaseuraa! Mun isovanhempani asuvat tällä hetkellä Pariisissa, joten matkan yhtenä päätarkoituksena oli ihan mennä sukulaisia morjenstamaan. Nää oli mua kentällä vastassa (en itse ikinä olisi osannut suunnistaa edes lähimmälle taksitolpalle, haha) ja matkattiin yhdessä kohti Pariisinkotia. Kun käytiin syömässä vähän lounasta ja pudottamassa matkalaukku kämpille, lähdettiin matkaan!


Mulla ei ollut minkäännäköisiä odotuksia Eiffeltornia kohtaan - sitä on kuvissa nähnyt niin monia vuosia ja täytyy myöntää, ettei kyseessä ole mikään erityisen kauniin näköinen rakennelma. Mutta tsiisus sentään, kun sen näki livenä! En osannut kuvitellakaan kuinka älyttömän iso se rautakasa onkaan! Vaikuttava näky, täytyy myöntää. Seiskoskelin siinä alapuolella suu auki tuijottaen ylöspäin aika hyvän aikaa samalla, kun mummu hihitteli vieressä.

Kävi aika hauska mäihä, ekaa päivää Pariisissa ja pari toimittajaa tuli haastattelemaan Japanilaisesta televisiosta. Oli muuten innoissaan, kun sai tietää, mistä päin maailmaa ollaan kotoisin...


Riemukaari oli aika seminätti paikka! Voitin mukavasti mun korkeanpaikankammon ja uskalsin nousta tuonne tasanteelle asti - jos vaarikin ni kyllä sitten minä myös! Ja onneksi nousin, sillä nuo turvarautasysteemit rauhoitti mukavasti, jonka lisäksi toi näkymä oli aivan huikee.


Riemukaarelta jatkettiin matkaa Champs Elyseetä pitkin katsellen vähän kadun meininkiä ja pysähdyttiin jonnekin sivukadulle syömään. Tuolla oli tosi paljon kalliita kauppoja, muun muassa Louis Vuittonia ynnä muita sellaisia, mihin ei olisi tämän tytön pankkikortilla varmaan sisälle päässytkään, haha!




Kotimatkalla ohitettiin Louvre, kävellen ja samalla kuvaten vähän. Noi välimatkat on ihan älyttömät, käveltiin tuonkin puiston lävitse ja toiselle puolelle päästyä oli päivä kääntyny jo ihan yöhön ja täysin pimeetä! Napattiin bussi lähimmältä pysäkiltä ja suunnattiin kotiin pysähtyen ensin jossakin leipomossa napaten mukaan parit iltapalat ja croissantit aamupalaksi.

In English: My first day at Paris looked like this! Maybe the longest day of my life so far, but it was totally worth it.

6 kommenttia:

  1. "Lähdin syyslomamaanantaina" ? :D mutta siis upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista! Ajatus taisi katketa kesken lauseen :D hiihtolomaa tarkoitin tietty! Ja kiitos :)

      Poista
  2. Ihanii kuvii! Tuli kauhee hinku lähtee pariisiin uudestaan kun katoin näitä! :)

    /omppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Omppu! Munkin tekis mieli lähtee takaisin.. :D ehkä joskus!

      Poista
  3. toi vika kuva on ihana <3 voisin varastaa sen

    VastaaPoista

Copyright © 2015 · Designed by Pish and Posh Designs